Vuovde-,
guolásteaddji- ja duottarsámit rs. Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry piti sääntömääräisen
vuosikokouksen torstaina 5.5.2016 Savukoskella.
Toimikaudeksi
2016-2018 valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Ari Laakso Enontekiöltä, ja varapuheenjohtajana
jatkaa Tuomas Keskitalo Enontekiöltä. Muut varsinaiset hallituksen jäsenet ovat
Olavi Aikkila Kuusamosta, Jukka Kaaretkoski Sodankylästä, Leena Pyhäjärvi
Sodankylästä sekä Eila Ylilokka Savukoskelta. Varajäseniksi valittiin Johanna
Laurila Sallasta, Reijo Kyrö Kittilästä, Harri Siitonen Kittilästä ja Mika
Flöjt Kuusamosta.
Vuosikokous
järjestettiin Metsähallituksen opastuskeskuksen auditoriossa, johon paikalle
oli saapunut runsaasti kuulijoita ja yhdistyksen jäseniä, reilut 50 henkeä. Vuosikokouksen
yhteydessä järjestettiin myös tieteellinen seminaari, jossa luennoivat
tutkijatohtori Erika Sarivaara ja tutkija Juha Joona, lisäksi kokemuspuheenvuoron
esitti Eila Ylilokka. Kokouksessa oli paikalla myös kansanedustaja Eeva-Maria
Maijala (kesk.), joka toi tervehdyksen eduskunnasta vuosikokoukselle.
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) oli estynyt tulemasta paikalle, mutta hän lähetti
vuosikokoukselle kirjallisen tervehdyksen.
http://yle.fi/uutiset/ari_laakso_vgds_oa_sagadoallin/8862665
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti